Minulla on yleensä aika positiivinen asenne, se usein puheissa mainittu lasi on useimmiten kuitenkin puoliksi täynnä. Mutta viime vuosien aikana olen huomannut myös lisääntyvää huolestuneisuutta mielessäni. Liittyykö se sitten omaan ikään, koronaan, talon rakennusprojektiin, lasten aikuistumiseen, taloustilanteeseen, yrittäjyyteen, yrittäjyyden aikaiseen eläkertymään (se kuuluisa YEL!), päämiehiin, vaihdevuosiin, sairastumisen pelkoon, yleiseen omaan olotilaan vai sittenkin ihan mihin vaan ja kaikkiin näistä.
Nyt huomaan, että tämä mielen huolirumba on alkanut väsyttää. Vaikkakin olen tuntenut pieniä flow-välähdyksiä mielessäni tässä syksyn aikana ja tietty kepeys on hetkittäin palannut, vaanii taustalla kuitenkin huoliajatus jos toinenkin.
Luin Mielenterveystalon ”Irti murehtimisesta” artikkelia ja siinä oli tosi hyödyllinen ”Haasta huolesi” osio. Siinä kuvailtiin automaattisia ajatuksia, joita huolet voivat laukaista ja tunnistin ainakin nämä:
- Yliyleistäminen, jolloin yksittäistapauksista tehdään liiallisia yleistyksiä
- Katastrofiajattelu, jolloin pahimman mahdollisen vaihtoehdon oletetaan tapahtuvan
- Pitäisi-ajattelu, jolloin omaa käyttäytymistä arvioitaessa käytetään ehdottomia ja jäykkiä sääntöjä
Listauksessa oli monta muutakin ajatusmallia, mutta nuo kolme kolahti minun itseeni. Omia ajatuksia ja ajatusmalleja onkin tosi hyvä kuulostella sekä tunnistaa ja haastaa niitä muuttumaan. Sinänsä en itse ole vielä superhuolissani tästä omasta huolirumbastani, tunnistan kyllä viime vuosien olleen aika haastavia ja ymmärrän, että oma jaksaminen on ollut koetuksella. Korona-aika on ollut meille kaikille koettelevaa ja varsinkin pienyrittäjät ovat olleet kovilla. Siihen päälle Ukraina ja tämä taloustilanne, niin melkoisessa vuoristoradassa ollaan edelleenkin. Mutta kuten sanottu näistä omista ajatusrakenteista kannattaa olla tietonen ja yrittää muuttaa tilannetta, koska kenenkään mielenterveydelle ei ole hyväksi liian iso huolikuorma liian pitkäksi aikaa.
Olin tänä aamuna Albertin kanssa ihanassa syysmetsässä ja pyörittelin näitä asioita mielessäni. Nyt ei kannata ottaa liian vakavasti kaikkea mitä seuraavaksi kirjoitan, koska musta huumori on osa luonnettani. Mutta se huumori usein auttaa minua, koska näin asiat asettuvat paremmin mittakaavaan.
Mietin ensinnäkin, että ihan sama jos joku päämiehistäni lopettaa yhteistyön, koska maailma on merkkejä täynnä ja aina löytyy uutta kivaa. Uskon myös että tekevälle löytyy aina työtä, joten jos en voi tehdä tätä työtä, teen sitten jotakin muuta. En jaksa stressata myyntibudjeteista tai tavoitteista, teen parhaani ja sitten nähdään mihin se riittää. Jos se ei riitä heille, niin sitten se ei vaan riitä.
YEL! En jaksa myöskään enää stressata yrittäjän eläkkeestäni. Vaikka maksan kuukausittain noin 750 e YEL-maksua, siitä kertyvä eläke on, miten sen nyt muotoilisi, no, todella surkea. Nyt puuhataan YEL-uudistusta, en ota siihen tässä kantaa, mutta jos maksaisin YEL-maksua vain eläkkeen takia, suunnittelisin eläkkeeni toisin ts. sijoittaisin tuon kuukausittain maksamani summan. Mutta maksan korkeaa YEL-maksua siksi, että mikäli sairastun ja joudun olemaan pidempään sairauslomalla (tai joudun jopa ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle), niin sairauspäiväraha ja työkyvyttömyyseläke lasketaan määrittämästäni YEL-työtulosta. Eli silloin kirpaisi! Mutta kuten sanottu en jaksa enää stressata tästäkään. Ehkä muutan ”isona” maalle johonkin pieneen taloon pellon reunaan ja elän niukasti. Kyllä pärjään, joten lopetan nyt tästä eläkkeestäni stressaamisen. Haluaisin ajatella, että minulla ylipäätänsä on eläkepäiviä edessä, mutta koska elämästä ei koskaan tiedä, niin turha stressata jostakin asiasta, joka tapahtuu joskus hamassa tulevaisuudessa. Ja sen verran haluan vielä lisätä, että minulla on todellakin ihan omakohtainen kokemus lapsuudesta, kun rahat olivat vähissä. Kuten valotin toukokuussa lapsuuttani instassa, isäni oli alkoholisti ja perheemme oli erittäin pienituloinen eli tiedän tasan tarkkaan, mitä sellainen elämä ylipäätään on.
Luulen, että minulla on joitakin erityisherkän piirteitä ja siksi ehkä kiinnitän kehoni viesteihin enemmän huomiota kuin moni muu. Sairastumiselle ei voi mitään ja vaikka sitä kuinka etukäteen murehtisi, asia menee niin kuin menee. Toki voi pitää itsestään huolta, syödä terveellisesti, liikkua ja tehdä parhaansa, mutta ei se takaa mitään. Isäni ja äitini ovat molemmat olleet alkoholisteja, kunnes lopettivat juomisen kymmenien vuosien juomisen jälkeen – isäni eli yli kahdeksankymppiseksi ja elossa olevalla äidillänikin on jo ihan kohtuullisesti ikää. Joten toivottavasti jonkinlaiset kohtuulliset geenit ovat siirtyneet myös minulle.
Kuopuksen kotoa pois muuttaminen on käsillä ja sekin huolestuttaa minua. Huomaan, että kuopuksen toukokuinen paha kolari jätti minuun syvän jäljen ja koska hän ajaa paljon tai on muiden kyydissä, olen koko ajan hieman varpaillani asian suhteen. Mutta tällekään en voi mitään. Vaikka istuisin jokaisella ajoreissulla hänen kyydissä, ei minun tahtoni ja taitoni riitä häntä suojelemaan. Voin ainoastaan päästä hänet lentoon ja toivoa, että olemme antaneet hänelle riittävät elämän eväät sekä mahdollisimman vahvat siivet, jotka kantavat.
Tässäpä näitä huoliaiheitani ja huomaan, että tekeepä hyvää konkretisoida niitä ja lukea ne itselle ääneen, jolloin ne ikäänkuin kutistuvat ja asettuvat mittasuhteisiin. Muutamia muitakin huolia olisin voinut avata, mutta ehkä jätän ne ensi kertaan.
Murehditko sinä vai oletko onnellisesti huoleton? Olisi kiva kuulla, mikä sinun päällimmäinen huoli on juuri nyt. Ja pystytkö asettamaan huolesi mittasuhteisiin? Nimittäin jos pystyt, olisi kiva kuulla vinkkejä miten? Pitääkö minun olla huolissaan? Ei pidä.
Kuvissa Capri Collectionin tämän syksyn vaatteita ja kuvat ovat parhaan Jetta Jalanderin ottamia.
6 Responses
Hei, kiitos taas avoimesta kirjoituksesta. Samoja asioita olen minäkin pohtinut, olen myös yrittäjä ja samaa ikäluokkaa kanssasi. Olen opetellut olemaan huolettomampi. Helppoa se ei ole, ja koko ajan teen työtä se eteen. Maailman asioista huolehtimisen olen lopettanut jo aikaa sitten, mutta omia ja läheisten asioita tulee valvottua turhankin paljon sekä yrityksen. Mutta onneksi sekin on vähentynyt, varsinkin öiseen aikaan. Ja mitenkö olen tämän tehnyt? Paljon Mindfulness-harjoituksia, joogaa ja liikuntaa ylipäätään, metsäretkiä ja luonnossa olemista, omaa aikaa just niin paljon kuin tarvitsen, käsitöitä, lukemista, aamusivujen kirjoittamista ja pitkiä keskusteluja ystävien kanssa. Keväällä kävin myös life coachilla ja siellä yksi tavoitteeni oli olla huolettomampi, ja paljon huolettomampi olenkin nyt verrattuna alkuvuoteen. Oih, tämä aihe on sellainen josta voisin kirjoittaa/jutella vaikka kuinka pitkään. Tsemppiä kaikkeen! Kiva tämä blogisi ja ihanaa kun joku aloittaa blogin kun tuntuu että niitä lähinnä lopetetaan nykyään.
Heippa Johanna ja kiitos tosi kivasta kommentista <3 Ihania vinkkejä, minun pitäisi ottaa ehdottomasti nuo kaikki käyttöön. Olen nyt miettinyt juurikin sairastaessani sitkeää syysflunssaa ja kun on joutunut lepäämään, että minkä luovan harrastuksen aloittaisin seuraavaksi. Käsillä tekeminen on ollut aina minulle tärkeää, mutta se on viime vuosien pyörityksessä valitettavasti jäänyt vähiin. Minulla on tosin pieni ajatuksensiemen mielessäni, mitä ihan uutta voisin opetella 🙂 Mitä on aamusivut, mielenkiinto todella heräsi?
Aamusivut; muistikirja johon kirjoitat mitä mieleen tulee, eikä niitä ole sen kummemin tarkoitus lukea myöhemmin. Itse saatan nähdä/kuulla jonkin lauseen tms ja saan siitä kimmokkeen kirjoitella omia mietteitä ja sitten sitä juttua tulee. Kirjoitan yhtälailla kesken etäpäivän tai illalla. Googlaa Aamusivut, niin saat lisää vinkkejä. Toivottavasti olet jo tervehtynyt!
Aah,onpa mielenkiintoista! Tämä ehdottomasti käyttöön, kiitos <3 Jep viimein sitkeä yskä hellitti. Kivaa viikonloppua!
Eläke huolettaa enemmän tai vähemmän; koko ikäni oon töitä tehny, mutta niin pienipalkkaista että eläkeaika hirvittää! Maksan vähän omaa eläkettä, vähän, koska pitää elääkin elämää nyt.
Ei muuta kuin eletään päivä kerrallaan niin hyvin ku vaan voidaan ja tehdään Kivoja Asioita!
Heippa kaimasi <3 Niinpä, juuri noin pitäisi osata tehdä. Ja kun sinun instaa seuraa, osaat juuri elää näin, sitä on tosi kiva seurata 🙂 Kiitos kommentistasi