Älä valita. Ala valita!
Tämä on lausahdus, jonka kuulin useita vuosia sitten eräällä Marika Borgin luennolla ja se on jäänyt vahvasti mieleeni. Sitä muistuttelen itselleni, jos meinaan juuttua valittamisen noidankehään – varsinkin elämän vastatuulen puhaltaessa.
Niin – kukapa meistä nyt erityisemmin kaipailisi navakkaa elämän vastatuulta, mutta sellaista voi olla tilaamattakin tarjolla. Tällaiset ajanjaksot ovat tietysti kuormittavia , eivätkä kovinkaan mukavia, mutta niissä piilee myös mahdollisuus niin kasvuun kuin muutokseenkin. Oma vastatuuleni on ollut sortiltaan valitettavan sitkeää laatua, mutta siltikin voin valita. Valinta on nimittäin sekin, ettei tee mitään vaan jää tuleen makaamaan ja valittaa. Mutta olen päättänyt, että sitä viimeksi haluan ja nyt on oikeasti aika toimia. Aika kun vaan kulkee kiivasta tahtia eteenpäin ja jos en tee mitään, valitan ja vatvon samoja asioita vielä vuodenkin kuluttua. Päivistä muodostuu viikko, viikoista kuukausi ja kuukausista vuosi. Eikä mitään konkreettista ole siinä välissä tapahtunut, jos en nyt oikeasta ala valita toimintaa valittamisen sijaan.
Ja niinpä huomaan tehtyäni valinnan eteenpäin menosta sisälläni kuplivan jopa toiveikkuuden sekä pienen mutta havaittavan innostuksen siemenen. Tänään piti ihan pysähtyä koiralenkillä, kun yhtäkkiä mieleeni tuli ajatus: ”haluan tehdä asioita ilosta käsin”. En tiedä, mistä ajatus juuri sillä hetkellä ilmaantui niin kirkkaana ja selkeänä, mutta se tuntui ajatuksena kerrassaan ihanalta. Ja tätä kohti aion nyt pyrkiä – tehdä asioita ilosta käsin.
Onkin todella merkittävää ainakin itselleni huomata, että vaikeat vuodet eivät ole vieneet minulta kaikkea uskoa tulevaan, vaan ehkäpä juuri ne ovat lopulta kirkastaneet, mitä todella haluan ja mitä kohti haluan nyt pyrkiä. Haluan tehdä asioita ilosta ja sydämestä käsin. En selviytymisen pakosta, en pelosta tai velvollisuudesta – vaan ilosta ja sydämestä.
Enkä todellakaan siis vielä tiedä lopullista muotoa tälle uudelle suunnalleni, eikä minun sitä oikeastaan tarvitse tietääkään. Kunhan minulla on selkeä päämäärä tiedossa, matka kyllä ”suttaantuu”. Todennäköisesti siinä on mutkia ja kuoppia, ylämäkeä ja alamäkeä, hiekkatietä ja asfalttia, mutta kunhan etenen päämäärää kohti, se on tärkeintä ja se tieto riittää minulle juuri nyt.
Ja ehkäpä siellä ruudun toisellakin puolella on joku, jotka haluaisi alkaa kuunnella sydämen ääntä, jolloin voi syntyä jotain uutta, upeaa, kaunista, kevyempää ja syvempää samaan aikaan. Haluaisitko sinä tehdä asioita ilosta käsin?
Otsikkokuva on ihanan valokuvaajan Jetta Jalanderin ottama ja Jetan sivut löydät täältä
