Tämä on erään perhosen tarina tai oikeastaan kahden..
Elettiin elokuuta 2012, kun rakas anoppini kuoli yllättäen. Yövyimme hautajaisten jälkeen mökillä ja tullessani aamulla saunalta näin portailla kauniin perhosen. Se ei pelästynyt eikä lentänyt pois minun lähestyessä sitä ja niinpä jäin juttelemaan sille kaunokaiselle. En silloin tunnistanut lajia, mutta niin mieleenpainuva kohtaamisemme oli, että tarkistin illalla kotiuduttuamme perhoslajin – se oli suruvaippa. Kerroin miehelleni tapahtuneesta ja tiesin, että mummu (anoppi) oli tullut kertomaan, että kaikki on hyvin. Hän näyttäytyi minulle, koska tiesi ettei mieheni kiinnittäisi huomiota perhoseen, eikä edes todennäköisesti huomaisi sitä. Mutta minun kautta viesti tulisi perille <3
Toisen kerran törmäsin suruvaippaan tasan vuosi sitten ja tämä tapahtuma tuntuu edelleenkin yhtä uskomattomalta kuin silloinkin. Kuopuksemme oli juuri ajanut hengenvaarallisen kolarin ja olin aika herkillä noihin aikoihin.
Kävi siis niin, että löysin suruvaipan mökkimme lattialta ja ensin luulin sen olevan kuollut. Perhonen kuitenkin liikautti siivet ylös ja googlasin, mitä sille voisi antaa, jotta sen saisi elpymään. Mieheni oli juuri kauppaan lähdössä ja pyysin häntä tuomaan mahdollisimman kypsiä appelsiineja.
Mieheni palattua kaupasta puristin appelsiininmehua lautaselle ja asetin lautasen ihan kiinni perhoseen. Hetken kuluttua Albertin kiinnostus oli herännyt ja se häsläsi perhosen luona – olin melkein hysteerinen, että perhonen täytyy saada pelastettua. Onneksi Albert ei onnistunut liiskaamaan suruvaippaa ja sain siirrettyä sen varovasti lautaselle sekä nostettua pöydälle turvaan.
Illan mittaan tsekkailin perhosen vointia ja se selkeästi imi imukärsällään appelsiininmehua. Googlessa luki, että perhoselle voi antaa myös tipan punaviiniä, joten lisäsin sitä mehuun. Aamulla herätessäni perhonen olikin jo siivillään ja lentänyt ikkunaan, joten pelastusoperaatio näytti lupaavalta (olen ottanut videon perhosen lentelystä ja video on kuvattu 7.5. klo 10.49. Tuo video on nähtävillä Happy Style by Merja -instassani reelsinä). Sain perhosen vielä kerran lautaselle, lisäsin astiaan appelsiinimehua ja vein lautasen ulos. Perhonen jäi siihen vielä aterioimaan ja oli hetken kuluttua lentänyt pois. Oli 7.5. lauantai ja kello oli noin 11.
Tästä viikon kuluttua sain tiedon, että isäni oli kuollut. Kysyessäni kuolinpäivää & -aikaa kuulin sen olleen 7.5. aamupäivällä – en voinut uskoa kuulemaani!! Isäni oli tullut siis hyvästelemään ja haluan uskoa, että tämä oli hänen tapansa pyytää anteeksi. Eläessään hän ei sitä osannut tehdä.
Isäni oli erikoinen tapaus, valotin aiemmin täällä blogssani isäni tarinaa, voit lukea postauksen täältä. Ja surun lisäksi koominen yksityiskohta tässä perhostarinassa on se, että punaviinitipan jälkeen perhonen virkistyi siivilleen. Isäni kun oli raitistunut alkoholisti..
Artikkelikuva Unsplash
5 Responses
Kyllä nämä merkit tulee meille🙏 Meidän pitää vain osata nähdä ne.
Kyllä se juurikin näin on. Sydän ja mieli avoinna elämää kohti <3
Isäni oli viime kesänä saattohoidossa ja tiesin kuoleman olevan lähellä.
Vietin isäni hoitokodissa viikon verran päivittäin. Ikkuna oli auki ja oli lämmin heinäkuun päivä. Yhtäkkiä huomasin perhosen lentäneen sisälle ja se hiljalleen viipyillen lensi huoneen ympäri ja isäni yllä. Omahoitaja pelästyi, ettei vaan lennä isäni suuhun. Sanoin hänelle ei ole mitään huolta, mutta isäni lähtee aivan kohta.
Tunsin perhosen rauhallisesta läsnäolosta, että aika on tullut.
Silitin vanhaa isääni ja sanoin hänelle, sinun ei tarvitse enää jaksaa ja saat väsyneenä jo lähteä. Jatkoin isäni silittämistä ja lopulta hän kuoli rauhallisesti.
Olen kiitollinen siitä, että olen saanut olla molempien vanhempieni kuolin hetkellä läsnä. Ikävä ja suru on ajoittain läsnä, niin se saakin olla.
Tasan viikko ennen isäni kuolemaa lapsenlapseni isä kuoli yllättäen. Itseäni sattui niin valtavasti lapsenlapseni suru ja ikävä, tuntui kuin oma sydän särkyisi siitä kivusta. Vaikka tyttäreni ei ollutkaan enää yhdessä lapsen isän kanssa, oli se todella kova paikka hänellekin. Lapsensa isä oli ollut hänen nuoruuden suuri rakkaus.
Kiitos koskettavasta tarinastasi <3 Ja ihanaa, että olet voinut olla vanhempiesi luona loppuun asti. Ja voin vaan kuvitella lapsen surua, sitä on varmasti todella raskasta katsoa sivusta ja samalla yrittää lohduttaa