Rankoistakin jutuista on mahdollista selvitä. Toki itseni on ainakin ollut pakko kääntyä ammatti-ihmisen puoleen vuosien varrella muutamaankin kertaan, mutta se on todellakin kannattanut..
Ajattelin muutama viikko sitten perhostarinaa kirjoittaessani (voit lukea sen täältä), että se olisi piste isäni tarinalle. Mutta aina ei tapahdu niin kuin ajattelee ja pian löysin taas itseni keskellä tätä tarinaa selvittelemässä isäni perikunnan sotkuja. Olen yrittänyt pysyä kuolinpesästä niin kaukana kuin mahdollista, katsonut että asiat menevät suunnilleen niin kuin niiden pitää mennä ja olettanut, että ”nk oma lapsi”, jolla omaisuus testamentattiin, hoitaisi myös juridisen puolen loppuun asti. Ei ole pelkästään oikeuksia, on myös velvollisuuksia. Olin niin loppu ja surullinen isäni ”petoksen” tultua ilmi viime kesänä (voit lukea tarinan täältä), ettei minusta ylipäätään olisi ollut henkisesti valmiutta hoitaa yhtään mitään asiaa. Jopa kaupassa käynti tuntui ylivoimaiselta.
Mutta miten hyvältä tuntuikaan, kun tajusin viime päivinä tuota isäni perikunnan sotkua selvitellessäni voimavarojeni täysin palanneen. Asia ei enää kuormittanut minua laisinkaan, lähinnä suututti, pidin jämäkästi puoleni ja asia tuntui vain asiana muiden sellaisten joukossa. Isäni petos ei tietenkään poistu mielestäni ikinä ja aina välillä se kirpaisee, onneksi ajan kuluessa yhä vähemmän ja vähemmän, mutta se on saanut minut arvostamaan nykyistä elämääni. Olen niin kiitollinen miehestäni, rakkaista lapsista ja kaikesta siitä, mitä elämääni kuuluu. Taisin kirjoittaa joskus aiemminkin, että onnetar ei suosinut minua lapsuudenperheeni kanssa, mutta oman perheeni kanssa sitäkin enemmän.
Yritän tällä kirjoituksellani sanoa, että jos sinulla on elämässäsi asioita, jotka painavat tai heikentävät elämänlaatuasi, tartu rohkeasti niihin ja hae ammattiapua. On niin vapauttavaa puhua ihmisen kanssa, joka ymmärtää sinua, asettaa asioita mittasuhteisiin, auttaa näkemään uusia toiminta- & ajatusmalleja sekä on sinun puolellasi. Saat ihan rauhassa kertoa ne mielesi syvimmätkin murheet ja sinua kuunnellaan sekä ymmärretään. Kaikenlaisista asioista on mahdollista päästä yli, eikä niiden tarvitse olla tällaisia isoja lapsuuden möykkyjä, vaan ne voivat olla jotakin pienempiäkin asioita. Eikä oikeastaan ole suuria tai pieniä asioita, on asioita jotka painavat mieltä, heikentävät elämänlaatua ja tekevät surulliseksi – eri ihmiset kokevat eri asiat eri tavalla, ja eri asiat ovat erikokoisia eri ihmisille. Ei niitä voi vertailla, eikä niillä ole tarve kilpailla.
Voin kertoa, kun olet saanut jonkin asian pois prosessistasi, on se keveyden tunne huikea! Itsellä ainakin on kirjaimellisesti taakka pudonnut harteilta ja olo on ihanan kevyt. Asia, joka painaa mieltä ja tekee olon surulliseksi, vie ihan uskomattoman paljon voimavaroja sekä energiaa ja vaikuttaa suuresti elämänlaatuun. Näin jälkeenpäin ajatellen oma syksyni meni totaalisesti sumussa ja olen kuvista jälkeenpäin katsellut, mitä tuli tehtyä, huoh! Viime syksynä hetkittäin tuntui jopa siltä, etten pysty olemaan enää ikinä onnellinen, eikä tämä suo lopu ikinä.
Mutta kyllä se loppui ja vaikeudet kasvattavat, vaikka ei se siinä hetkessä siltä tunnu. Olen ainakin itse oppinut tässä vuoden aikana niin monta asiaa itsestäni sekä myös muista ihmisistä. Ja tuntuu ehkä brutaaliltakin sanoa, että minä en olisi minä ilman näitä kokemuksia. Nyt kun olen puskenut tieni tämän(kin) suon läpi selviytyjänä, on niin hyvä fiilis! En voi väittää, ettenkö haluaisi muuttaa joitakin äitini ja isäni kanssa koettuja asioita, mutta vaikka kuinka sitä harmittelisin, en sille itse mitään voi. Niinpä on parempi käsitellä asiat sekä hyväksyä ne ja siirtyä eteenpäin. Elämä on tässä ja nyt sekä edessäpäin, ei menneisyydessä.
Ja kuten aiemmin happystylebymerja instassa kirjoitinkin, japanilaisessa kulttuurissa on vuosisatoja vanha ”Kintsugi” perinne, jossa rikkoutunut esine korjataan kullalla. Sitä voi mitä mainioimmin myös soveltaa omaan elämään. Ei siis peitellä sitä mikä on mennyt rikki, vaan päinvastoin korostetaan sitä. Kukapa meistä olisi täysin ehjänä selvinnyt, mutta miksei korosteta elämässäkin säröjämme kullalla ja olla ylpeitä siitä, että säröistä huolimatta ollaan voitu jatkaa matkaamme entistä ehjempinä ja vahvempina.
Sen pituinen se. Olisikohan tämä nyt viimein piste tälle tarinalle?
2 Responses
Hei Merja!
Minun isä tarinalle ei ole tullut vielä pistettä. Hän elää vielä, mutta emme ole pitäneet yhteyttä moneen vuoteen. Vanhempamme erosivat minun ollessa 4 ja veljeni 1 vuotias. Äitimme oli lämmin ihmien ja luotsasi meitä rakastaen, olimme mahtava kolmikko. Kuitenkin kaipasin isää, mutta tapaamisia oli aika harvoin. Minulle on ikuisesti painunut mieleen isäni sanat ettei hän muista omienkaan lasten syntymäpäiviä, kun äitini mainitsi tapaamisessa, että minulla oli ollut 10 vuotis synttärit vähän aikaa sitten. Isälläni oli siinä vaiheessa jo uusi perhe, kolme tyttöä ja poika.
Kaikkea muutakin on 57 vuotiseen elämääni kertynyt; äitini liian aikainen poismeno 54 vuotiaana, kaksi karille karahtanutta avioliittoa. Mutta tälläkin hetkellä minua kantaa kolme ihanaa lasta joille minäkin muistan kertoa, kuinka rakkaita he minulle ovat. Ja minä heille.
Olen miettinyt, että voisin mennä keskustelemaan ammattilaisen kanssa, sillä toisen avioliiton päättymisestä hyökyaallot ovat vasta nyt reilun kolmen vuoden päästä alkaneet vyöryä päälle. 25 vuoden liitto päättyi kuin senään miehen ilmoituksella sen kummemmin asioita selvittämättä. Minulla oli tuolloin suuri hätä selvitä pahimman yli, purin hammasta ja puskin eteenpäin. Sitten tuli k ja taas maailma myllertää. Mietin paljon asioita ja nyt tosiaan tuntuu, että niitä pitäisi jäsentää ulkopuolisen ihmisen kanssa vaikka olen niitä myös ystävieni kanssa käynyt läpi.
Toivon myös, että löydän taas ilon elämään muutoinkin kuin lasten kautta. Ja kenties vielä rakkauden, sen viimeisen.
Hyvää kesän odotusta!
Hei ja kiitos todella paljon tästä henkilökohtaisen tarinasi jakamisesta <3 Aika hurja on sinun tiesi, joten ei ihme, jos asiat mietityttävät. Itsellä on vain ja ainostaan hyvää sanottavaa ammattitaitoisista terapeuteista, olen saanut heiltä niin paljon apua. Ja elämäniloni palasi myös terapian myötä. Ihanaa, että sinulla on ystäviä, joiden kanssa jakaa asioita, mutta ulkopuolinen taho voisi nähdä vielä objektiivisemmin tilanteen ja tuoda siihen uusia näkökulmia sekä uudenlaista ajattelun aihetta. Itse ainakin koin tilanteen juurikin noin ja terapeutille kun voi kertoa mitä vaan ja hän on minun/sinun puolella. Se on parasta!
Tsemppihalaus ja ihanaa kesän odotusta sinulle <3 Terkkusin, Merja