Erään isän tarina

Täydellinen hylkääminen ja petos ovat sanoja, joilla kuvailisin isäni käyttäytymistä.

Kirjoitin tämän vuoden toukokuussa happystylebymerja-instaani kertomuksen lapsuudestani muutama päivä isäni hautajaisten jälkeen. Löydät tarinan kokonaisuudessaan instastani, kuvana on sininen järvimaisema. Lyhyesti kuitenkin kerron tässä, että lapsuuteni oli erittäin väkivaltainen kuin myös alkoholihuuruinen isäni puolelta ja vanhempani erosivat kun olin 13-vuotias. Isäni häipyi, ei tullut hakemaan minua sovittuihin tapaamisiin, ei maksanut elatusmaksuja, eikä pitänyt mitenkään yhteyttä. Olen nähnyt isääni eron jälkeen ehkä yhteensä viisi kertaa.

Isäni siis kuoli toukokuussa ja ihmettelin hautajaisissa kirkossa kuka on tämä henkilö, josta pappi puhuu. Sain selityksen kummastukselleni loppukesästä, isälläni on nimittäin ollut vuosikymmeniä hyvä ystävä, olkoon hän nyt vaikka tässä Paavo, jolle lähetin meiliä elokuussa kimurantin perunkirjoitusprosessin jälkeen. Olin ehkä hieman tyly perunkirjoitukseen liittyvissä asioissa, vaikea prosessi harmitti minua niin paljon ja koska en tätä Paavoa tunne, halusin selittää asiaa hänelle meilillä. Kerroin samalla lapsuudestamme kaunistelematta, mutta liiottelematta, koska en tiennyt onko isäni puhunut menneisyydestään yhtikäs mitään. Pappi ei ainakaan meihin lapsiin puheessaan viitannut, joten ilmeisesti ei.

Meni viikko meni toinenkin, vastausta ei kuulunut. Olin jo unohtanut koko asian, kunnes ollessani Ruotsissa Capri Collectionin myyntikokouksessa meiliini kilahti vastaus. Meillä oli juuri sopiva suvantovaihe palaverissamme ja avasin pahaa aavistamatta viestin. Täydellinen järkytys! Lähdin nopeasti vessaan, koska pelkäsin pillahtavani itkuun kesken palaverin. Luin pikaisesti meilin läpi, mutta suljin sen mielestäni odottamaan parempaa ajankohtaa.

Tämä Paavo lähetti minulle todella ystävällisen meilin, jossa hän alkuun pahoitteli lapsuuttani ja kertoi olevansa hieman järkyttynyt kuullessaan siitä. He olivat kuulemma olleet ystäviä isäni kanssa yli 30 vuotta, jona aikana isäni ei ollut puhunut avioliitostaan mitään ja vain lapsetkin maininnut ohimennen pari kertaa. Mutta heillä on ollut oikein hauskat vuodet yhdessä, isäni oli raitistunut täysin, he olivat reissanneet ympäri maailmaa, isäni oli jopa ”adoptoinut” Paavon pojanpojan, jolle hän oli opettanut kaikki kalastuksen salat ja testamenttikin oli laadittu ja omaisuus jätetty tälle samaiselle pojanpojalle, jota isäni nimitti kalastusneuvokseksi. Isäni on kuulemma ollut todella mainiota seuraa, huumorintajuinen ja lämmin ystävä, josta ei ole jäänyt mitään muuta kuin hyviä muistoja. Hän oli erittäin haluttu ammattimies, joka pystyi täysin itse valitsemaan haluamansa rakennusprojektit ja häntä arvostettiin todella paljon rakennuspiireissä. Paavo kirjoitti vielä loppuun, että olisi niin mukava tavata ja hän voisi kertoa mielellään heidän mukavista reissuistaan ja tempauksistaan lisää. Että näin.

Ruotsista palattuani ja asiaa järkyttyneenä muutaman päivän pyöriteltyäni luin meilin ääneen miehelleni ja silloin asia iski kunnolla tajuntaani; täydellinen hylkääminen ja petos, sydämeni särkyi palasiksi sillä sekunnilla. Onhan minulla tähän ikään mennessä sydänsuruja ollut, mutta sydämeni ei ole ikinä ennen särkynyt – nyt tiedän miltä sekin tuntuu.

Menetyksen tunne on ollut musertava. Olen itkenyt, että olisipa minulla ollut edes yksi välittävä vanhempi elämässäni ja edes toinen vanhemmistani olisi joskus sanonut rakastavansa. Olisipa ollut lämmin ja lohduttava syli. Äitini on suosinut aina siskoani, minä olen kelvannut vaan siivoamaan hänen sotkujaan. Kun vielä hänen juodessaan puutuin hänen juomiseensa varsinkin niinä kertoina, kun hänen piti tulla esim. hoitamaan lapsia, sain häneltä haukkumiset. Yritin vuosia sitten puhua sekä äidilleni että siskolleni tästä suosimisasiasta (toisen lapsia hoidetaan toisen ei, toista autetaan toista ei), mutta kumpikaan ei halunnut ottaa asiaa kuuleviin korviinsakaan. Siksi meillä on ollut jo vuosia siskoni kanssa asialliset mutta etäiset välit, koska tällainen suosimisasia jättää kyllä jäljen muutenkin vaikeassa perhesuhteessa (voi kuulkaa tämä on vain pintaraapaisu, vuosien mittaan on todellakin sattunut ja tapahtunut myös äitini sekä kuningasalkoholin kanssa).

Asia eskaloitui vielä nyt alkuviikosta, kun en ollut saanut siskoni vain FB:ssä lähetettyä synttärikutsua (en juurikaan enää käytä FB:tä) ja hän ilmeisesti kimmastui asiasta. Sain kunnon täyslaidallisen niskaani vuosien aikana tapahtuneista asioista ja kun yritin kysyä perusteluita hänen sanomisilleen, hän vaikeni. Lyö vaan lyötyä, kerroin siskolleni miten rikki olen tästä isäasiasta ja miten olen äidin sekä isän toiminnan kokenut, mutta hän päätti sitten kerrankin omien sanojensa mukaan avautua, joka sekin on ok, mutta täytyyhän asiat perustella, ei niitä voi vaan heittää väittäminä toisen naamaa päin ja sen jälkeen vaieta. Olen selannut viime päivinä mm. kymmeniä kertoja kaikki viestimme läpi yrittäen ymmärtää, mitä niin pahaa olen sanonut tai tehnyt, mutta en ole löytänyt sellaisia asioista vaikka olen etsimällä etsinyt.

Toki ihmiset kokevat asiat niin eri tavalla ja siihen on jokaisella täysi oikeus, mutta siihen ei mielestäni ole oikeutta, että väittää toisen esimerkiksi epäarvostavan hänen kumppaniaan, lapsiaan & ystäviään, aina haukkuvan häntä ja räjähtävän viesteissä, mutta asioita ei vaivauduta yhtään avaamaan vaan vaietaan, kun toinen sitä kysyy. Se ei ole mielestäni reilua. Ainahan asioissa on kaksi puolta, eikä kukaan ole absoluuttisen oikeassa tai absoluuttisen väärässä, totuus on jossakin siinä välissä, mutta selityksen toinen osapuoli kyllä tällaisten syytösten jälkeen mielestäni ansaitsee.

Varsinainen soppa, ei kyllä onnetar suosinut minua tässä perheruletissa, mutta onneksi onnetar suosi minua tuhatkertaisesti oman perheeni kanssa. Olenkin sanonut lapsilleni ziljoona kertaa, että rakastan heitä ja he tietävät, että olen aina heitä varten ja taistelen tarvittaessa heidän puolestaan. Kohtelen heitä tasa-arvoisesti, kumpikin on tasan yhtä rakas ja olen pyytänyt heitä heti sanomaan, jos jommasta kummasta tuntuu, että toista suositaan. Olen superylpeä heistä kummastakin, kehun ja kannustan.

Syvät jäljet tämän kesän sekä syksyn tapahtumat kyllä taas jättivät ja päätinkin hakeutua ammatti-ihmisen pakeille. Ihana kollegani Hanna sanoi minulle osuvasti, että tavallaan hoidin silloin edellisen psykoterapiasessioni aikana väärää asiaa ja tämä on niin totta. Hoidin silloin isäni alkoholismia, en tiennyt lainkaan että hän oli raitistunut, oletin hänen jatkaneen samanlaista hurlumhei-elämäänsä kuten aiemminkin. Ei jatkanut ei, eikä minulla ollut asiasta aavistustakaan. Kunpa olisinkin tiennyt, niin olisin etsinyt hänet käsiini ja vaatinut selitystä. Ei omia lapsia voi näin vaan hylätä, tai siis näköjään voi.

Huoh! On niitä kyllä tullut elättyä kevyempiäkin aikoja. Musta huumori kuitenkin sallittakoon: kaikki mikä ei tapa vahvistaa!

Ps. Sain keväiseen instapostaukseen tosi paljon yksityisviestejä ja teidän omia tarinoita, jos haluat viestitellä asian tiimoilta, olen tosi mielelläni käytettävissä. Helpoiten yksityisviestittely onnistuu instan kautta. Voit myös mieluusti kommentoida tähän, jos tämä asia herätti sinussa ajatuksia <3

Kuva: Jetta Jalander